maanantai 25. tammikuuta 2010

Tästä se alkaa

Päätin aloittaa uuden blogin laihdutusurakastani, koska se ei oikeastaan liittynyt toiseen blogiini mitenkään. Tavoitteena olisi siis saada hiljalleen pois about 10 kiloa, jotka pääsivät salakavalasti kertymään viime syksyn aikana huonoista elintavoista ja elämäntilanteesta johtuen.

Nyt puitteet elämäntapamuutokseeni ovat erinomaiset. Minulla on paljon aikaa liikkua ja mahdollisuus syödä terveellisesti. Periaatteessa suurempia stressin aiheita ei ole, vaan saan olla aika huolettomasti. Työskentelen päivässä n. 6 tuntia, joten vapaa-aikaa riittää hyvinkin.

Laihdutuksen lisäksi toinen urakkani on tupakoinnin lopettaminen. Viime syksynä aloin pitkästä aikaa taas polttamaan ja nyt tupakasta luopuminen tuntuu vaikeammalta kuin ennen.

Sota läskiä ja tupakkaa vastaan alkaa siis nyt! Tavoitteena olisi saada kesään mennessä timmi vatsa ja pylly, jotta ei tarvitse häpeillä mitään uimarannalla. Eipä sillä, että olisin koskaan läskejäni häpeillyt, mutta olisihan se kiva kerrankin olla oikein timmissä kunnossa. Toinen tavoite on saada kuntoa ylipäänsä paremmaksi ja saada tupakkayskä loppumaan.

Toivottavasti löydän jostain komerosta vaa'an, sillä olisi mukavaa päivitellä tänne jos jotain konkreettista edistymistä tapahtuu. Lisäksi päivittelen tänne syömisiäni, joita saa mielellään kommentoida jos siltä tuntuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti