torstai 28. tammikuuta 2010

Lähes täydellinen päivä

Tää päivä meni kyllä nappiin. Heräilin aamulla aikaisin ja kävin salilla, minkä jälkeen työt sujuivat reippaasti. Ainoa miinuspuoli on se, etten saanut illaksi leffaseuraa, mutta vältyinpä toisaalta mahdolliselta leffamätöltä.

Personal trainerini suositteli minulle tosiaan vähintään 2 kertaa viikossa noin tunnin kestävää aerobista harjoittelua. Tää siis tulee vielä puntin ja ryhmäliikuntatuntien lisäksi. Otinpa neuvosta vaarin ja huhkin tänään crosstrainerissa kokonaisen tunnin verran. Olen aina inhonnut crosstraineria, samaten juoksumattoa. Tuntuu niin turhalta hikoilla vaan siinä paikallaan, ei edes nää mitään maisemia. Mutta koska ulkona oli niin ällöttävä ilma, ajattelin kokeilla. Ja eihän se ollutkaan yhtään niin kamalaa, kun varasi mukaan hyvää musiikkia. Uusi ipod pitäisi ensi viikolla hankkia, niin saisi vähän potkua treeniin. Nyt olen kännykkäni musiikkivalikoiman varassa, koska entinen mp3-soitin on kadonnut jonnekin muuttohässäkässä. Mutta crosstrainerista vielä...luulen että se kalorilaskuri ei ehkä näytä kovinkaan oikein, koska se väitti minun kuluttaneen tunnissa yli 600 kaloria. Eihän noin paljoa saa millään liikunnalla kulumaan (vai saako??!!).

Ruokailutkin oli ihan jees:

Aamupala: puuroa hillolla, lasi maitoa

Lounas: 4 kalapuikkoa ja pastaa, jälkkäriksi keksi

Päivällinen: kasvis-tofuwokkia, jälkkäriksi kaksi suklaakeksiä

Illalla: kaksi omenaa

Ihan ok siis. Noi kalapuikot ja pastan olisin muuten vaihtanut johonkin terveellisempään, mutta en päässytkään kotiin syömään, ja tuo oli ainoa lihaton vaihtoehto ja olin jo kuolemassa nälkään treenin jälkeen. Tupakkaa ei palanut tänään yhtään, vaikka mieli on tehnyt kovasti. Viikonloppuna voisin hankkia itselleni nikotiinilaastareita, niin ei olis niin suuret himot koko ajan.

Että näillä tänään. Huomenna on perjantai eli bileet eli varmaankaan laihdutuksesta ei tuu mitään. Voisin yrittää päivällä syödä todella kevyesti, mutta kuitenkin niin, ettei yöllä kotiin tullessa retkahda hirmuiseen mättöön. Luultavasti retkahdan myös tupakkaan, mutta yritän nyt päästä siihen, että polttaisin ainoastaan viihteellä ollessani, en arkena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti